تبلیغات
schotunfrothsic - مطالب تیر 1390
جمعه 31 تیر 1390  11:29 ق.ظ

EU-johtajat pääsivät jälleen sopuun Kreikan lainoista, tai siis Saksa ja Ranska pääsivät sopuun keskenään. Muut pokkaavat ja hymyilevät "luokkakuvassa" suurina johtajina.

Eilen päättyneessä huippukokouksessa päätettiin 109 miljardin€ suuruisesta tukipaketista ja kun siihen lisätään mukaan IMF:n osuus niin koko potti on 159 miljardia euroa.

Tosiasiahan koko keississä on se, että Saksan ja Ranskan pankit ovat niin syvällä kreikkalaisten kanssa ettei Saksan ja Ranskan johtajat voi kun ajaa oman maansa ja omien pankkiensa etua. Nyt neuvotellussa sopimuksessa Saksa ja Ranska varmistivat ERVV:n kautta suoran reitin kaikkien veronmaksajien taskulle. Sopimus antaa nimittäin mahdollisuuden hallituksille pääomittaa omia ongelmissa olevia pankkejaan ERVV:n kautta.

Suomesta lähtee taas reilu 2 miljardia euroa yhteistä rahaa Kreikan huijarihallitukselle. Raha on pomminvarmasti pois meidän omasta hyvinvoinnista. Luulenpa, että tuokin raha otetaan vieläpä velaksi ja siitä kertyy vähän korkokulujakin.

Suomen vaatimat vakuudet menivät kai läpi, siitä ei vielä ole mitään näyttöä. On vain kerrottu, että vakuudeksi saadaan Kreikan valtion omaisuutta, jolle on vaikea löytää ostajaa. Suomennettuna siis, vakuudet on myönnetty, mutta kukaan ei tiedä mitä ne on, mutta se tiedetään, että sitä on vaikea realisoida. Semmoiset vakuudet neuvotteli Jyrki eilen.

Suomessa hallitusneuvotteluissa olevat puolueet sopivat pankkiveron käyttöönotosta Suomessa ja toivottiin, että se otettaisiin käyttöön myös koko EU:n alueella. Toisin kävi. Suomeen pankkivero tulee, mutta ei muihin EU maihin. Näin on eilen päätetty huippukokouksessa.

Vaikka en oikein usko tämänkään pelastuspaketin korjaavaan vaikutukseen, toivon kuitenkin, että se auttaisi vakauden palautumiseen. Hinta on jokatapauksessa kallis.

Saapas nähdä kerkiääkö koivu pudottamaan lehtiään ennen seuraavaa "kriisihuippukokousta".


منبع:
http://turokalliomaa.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
جمعه 31 تیر 1390  09:44 ق.ظ


Omistan tämän arvostelun Saralle, joka tyttökirjoista paljon tietävänä, jakaa meille näiden hurmaavien kirjojen iloa taidokkaassa blogissaan. Sara on itsekin kuin yksi Montgomeryn hahmoista...Sara, kiitos tästä kirjasta♥  Mitenkään en voi olla mainitsematta, että Maria Sinisen linnan kirjastosta on valinnut blogilleen hyvin kauniin nimen...Ja: Minä tiedän, että tämä ei ole tyttökirja, mutta tämä on Montgomerya!
***

Niin kauan kuin hän saattoi muistaa, Stickles serkku oli koputtanut hänen ovelleen kello puoli kahdeksan.


Tämä lause voisi olla aivan hyvin L.M.Montgomeryn Sinisen linnan (The Blue Castle, Karisto 1969, suomennos A.J.Salonen) ensilause, sillä siinä tiivistyy niin hyvin kaksikymmentäyhdeksänvuotiaan Valancyn elämä äitinsä, serkkunsa ja koko sukunsa nujertamana kodissaan Elm-kadun rumassa punatiilitalossa. Hän ei saanut päättää edes milloin heräsi, puhumattakaan että olisi saanut itse päättää päiviensä vietosta tai valvoa iltaisin katsellen kuutamoa. Ei, ei ja ei! Rouva Stirling tiesi aivan tarkkaan, mikä oli parhaaksi hänen tyttärelleen, joka ei olllut syntynyt edes poikana, joka ei ollut kaunis, joka ei ollut saanut aviomiestä, jolla oli heikko terveys, ja joka ennen kaikkea ei ollut yhtään mitään verrattuna kauniiseen, persikkaihoiseen serkkuunsa Oliveen. Vaan miten outoa, että Olivekin on vielä naimaton…ehkä häneltä kuitenkin puuttuu ’se jokin’. Valancyn vaiteliaisuus ja myöntyvyys kaiken pilkan edessä vain pahentaa tilannetta ja kenellekään ei tule mieleenkään, että kaiken takana on puhdas pelko. Koettuaan ikänsä kaiken vain sukunsa ylenkatsetta ja pilkkaa, jouduttuaan asumaan maailman rumimmassa huoneessa nähden aamulla heti herättyään kattonsa vuotojäljet ja kuvastimen, jonka keskellä kulkee ruma särö, Valancy ei jaksa muuta kuin hiljaa ihmetellä, miksi hän nousee aamuisin ollenkaan, kun päivä toisensa jälkeen on yhtä surkeiden päivien saattoa ja näiden päivien saatossa kaikkein kurjin päivä on syntymäpäiväaamu, jolloin hän täyttää kaksikymmentäyhdeksän vuotta ja on kadottanut Sinisen linnansa avaimen.

Valancylle Sininen linna on ruman ja katkeran elämän sijaiselämä, mielikuvituslinna, jossa kaikki on kaunista, siniutuista, vanamon tuoksuista, mutta ennen kaikkea päiviä ja hetkiä, joissa elämä ei ohita häntä. Lukijalle Sininen linna avautuu ehkä vieläkin laajemmin, sillä kirjan myötä siitä tulee kaikki se, mikä on sateenkaaren tuolla puolen, siellä, missä kaikki unetkin ovat totta ja kaikki, ihan kaikki menee elämässä niin oikein ettei ole olemassakaan sanaa ’jos’. Toisaalta, intohimoiselle Montgomeryn lukijalle Sininen linna on kuin lukisi Maudin salaista päiväkirjaa tai näkisi suoraan hänen sieluunsa. Kuka on lukenut Anna ja muut ystävämme tai Pat – Vanhan kartanon valtiatar, tietää takuulla, mistä on kysymys ja mistä kimpoaa Barneyn hahmo…pettymyksestä ja unelmasta.

Sininen linna voisi alkaa myös näin:

Toivon, että minulla olisi yksi pieni hiekkaläjä ennen kuin kuolen.

Tämän lauseen Kohtalo kuuli ja tapahtui jotain täysin odottamatonta, jonka jälkeen Valancy kadotti tyystin pelkonsa todella epäempaattista perhettään ja sukuaan kohtaan ja alkoi nähdä ja tarkastella heitä sellaisina kuin he olivat. Hän huomasi, että heissä ei ollutkaan mitään arvostettavaa tai pelottavaa, kun hän katse katseelta alkoi riisua heitä alastomiksi. Mildred täti oli suurikokoinen ja omahyväinen luomikasvoinen nainen, Gladys serkku pelkkää hermotulehdusta ja Isabel täti kerrosleukainen määräilijä, jonka leukojen lukumäärää ’uusi’ Valancy ei pysty edes laskemaan, James setä puolestaan oli tappanut vaimonsa elämännälkään ja Benjamin sedällä on märkäpäitä suussa. Ja Olive, Olive, jolle hänen oli täytynyt lapsena antaa ainoa hiekkaläjänsä, hän on kuin kasteeton aamu, täysin vailla persoonallista hehkua…

Sinisen linnan alussa lukee Rakkausromaani ja on tämä sitäkin, sillä Valancy saa voimia irtautua kotoa ja lähtee hoitamaan Karjuvan Abelin tuberkuloosia sairastavaa tytärtä Ceciliaa, joka on Valancya vain kolme vuotta nuorempi. Tämän seurauksena:

Hän suoristautui äkkiä ja katsoi Barneyta. Heidän silmänsä kohtasivat toisensa – ja Valancy tunsi äkkiä heikkoutta. Oliko sydänkohtaus taas tulossa? Mutta tämä oli aivan uusi oire.

Totta totisesti on ja sen seurauksena Valancy rakastuu ja unohtaa, että hän on kestänyt elämää vain kuoleman toivossa. Ja nyt kirjassa alkaa romanssiosuus, jossa lukija tempautuu täysillä mukaan unohtaen kaiken muun paitsi rakkauden ja saaren, joka on täydellinen Sininen linna.

Toisinaan he menivät hakemaan lumpeita. Barney tiesi, mistä niitä voi löytää Mistawisin poukamista ja lahdista. Sitten Sininen linna oli loistavana niistä, jokainen astia, jonka Valancy voi keksiä, oli täynnä noita hienoja kukkia. Jollei ollut lumpeita, oli heillä punaisia lobelioita, ne oli poimittu tuoreina ja eloisina Mistawisin soilta, missä ne paloivat liekkinauhojen lailla.

Ja kaikkialla Valancy kulkee savunsinisessä leningissään vanamonkukkia hiuksillaan ja villikukkakimppuja sylissään ja Barney alkaa kutsua häntä Kuutamoksi:

Kuutamo ja sininen hämärä – sellaiselta sinä näytät. Keijukainen.. Metsän hengetär.. Sinä kuulut metsiin, Kuutamo, sinun ei milloinkaan pitäisi lähteä niistä. Ja sinulla on niin kaunis, suloinen, syvä, kesäinen ääni. Niin kaunis ääni lemmenleikkiin.

Mitä sanoa Sinisestä linnasta muuta kuin toivoa, että meillä kaikilla olisi oma Sininen linnamme. Se vahva tunne, että elää itsensä näköistä ja oloista elämää oman ihmisparinsa löytäneenä ja vailla muiden päällekäyvää mielivaltaa. Ellei näin ole suotu, Sininen linna hohtaa vieläkin kauniimmin, sillä se on jotakin, mitä kukaan ei ikinä voi sinulta viedä, koska Unelmat ovat elämän suojelukohde ja ehdottomasti yksityisiä.

Sinisen linnan tarinasta, en muuttaisi mitään, mutta kyllä Barney olisi kelvannut minulle ihan ilman lopun yllätystäkin, joka onkin sitten jo materiaa, eikä ollenkaan sitä, mistä kirja hengittää: Unelmasta!

Ja juuri nyt, Rakas Lukijani, jos suljet silmäsi, voit nähdä miten kaksi ihmistä kiitä pitkin jäätä luistimilla kuin tuulessa tanssien. He kiitävät yli valkoisten järvien, ohitse tummien saarien. Mies ottaa kiinni lumikeijuaan, tavoittaa hänet ja jääkukkien tuoksun, nauraen he kietoutuvat toisiinsa ja ennen suudelmaa kuiskaus kuin lumikeijun siipipöly:Kuutamo!

*****

Sinisestä linnasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Sara
Anni M
Salla
Liisa


منبع:
http://leenalumi.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
جمعه 31 تیر 1390  05:45 ق.ظ




















منبع:
http://netofilmagens.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
پنجشنبه 30 تیر 1390  12:59 ب.ظ


Tämä rosmariinilla maustettu meriantura on Mysi Lahtisen resepti, joka on julkaistu Glorian Ruoka & Viini –lehdessä no 4. Ehkä kohtaan merianturan Jyväskylässä sateenkaaren tuolla puolen, joten ajattelimme soveltaa tätä kampelaan, omaan suosikkikalaani.

Ennen hurmaavaa reseptiä muutama ote yllä mainitun lehden Anna-Maija Tantun jutusta Tosia kalajuttuja Punaiselta mereltä:

”Ihana, ilkialaston, kullankeltaiseksi paistettu meriantura lepäsi tuoreiden rosmariininoksien päällä. Sen vierellä oli vihreä, pinaatinkaltainen muhennos, josta aistin muskotin tuoksun.” Näin kuvaa ruokavelho Mysi Lahtinen elämänsä mieleenpainuvinta ateriaa sukellusretkellään Jordanian Akabassa.

Ja pieni tietoisku merianturasta:

Meriantura eli kielikampela on litteä kala, yksi maailman maukkaimmista. Sen pinta on tumma, vatsapuoli vaalea.  Kun meriantura nyljetän, paljastuu kaunis, valkoinen liha: kaksi fileetä päällyspuolella, kaksi alapuolella. Merianturoita tuodaan Suomeen Hollannista, Tanskasta ja Ruotsista. Niitä saa tilaamalla kalakauppiaalta. Aidon merianturan tunnistaa pienestä, mustasta uimaevän kärjestä.

Julkaisen ohjeen kuten Mysi Lahtinen on sen tehnyt, mutta me  korvaamme pinaattipaistoksen pähkinät vaikka pinjan siemenillä. Tämä ohje on kahdelle ja mikä sen paremmin sopiikaan! Huomatkaa todellakin myös tämä pinaattipaistos, jolla voi monen ruoan yhteydessä korvata iänikuiset perunat. Perunastakin saa herkkua, mutta on kiva saada vaihtelua. Itse olen syönyt elämäni pinaattipaistoksen Zürichissä kera grillatun kanan rinnan vanhassa kaupungissa, jonka ravintolaan palaan niin kauan kuin elämää riittää. Siis se oli niin uskomaton ateria, että vaelsimme seuraavanakin iltana nauttimaan samaa elämystä.

Akaban muistokala

1 suuri (500 g) meriantura tai kaksi pientä
1 tl suolaa
¼ tl valkopippuria
2 rkl ruokaöljyä
50 g voita

lisäksi:

rosmariininoksia tai sitruunalohkoja

Pyydä kauppiaalta valmiiksi nyljetty meriantura tai nylje kala itse. Leikkaa ensin kalaa kiertävät evät saksilla pois. Tee pyrstön juureen viilto terävällä veitsellä. Irrota kalan selkänahkaa terävällä veitsellä sen verran, että saat otteen nahasta. Nylje kala vetämällä nahka irti pyrstöstä päätä kohti. Nahka ei lipsu kädestä, jos käytät apuna talouspaperia tai pyyheliinaa. Poista nahka myös vatsapuolelta, jos kala on suuri.

Leikkaa saksilla pää vinosti irti ja avaa vatsaontelo. Poista suolet. Jos vatsassa on pitkänomainen mätipussi, paista se kalan mukana. Huuhtele ja kuivaa kala huolellisesti. Valmista pinaattipaistos (ks. ohje).

Mausta kala suolalla ja pippurilla molemmin puolin. Kuumenna öljy paistinpannussa ja lisää puolet voista. Paista tasaisella lämmöllä ensin valkoiselta vatsanpuolelta, kahta pientä kalaa 2-3 min ja suurta noin 6 min. Käännä kala varovaisesti, lisää loput voista ja paista vielä 2-6 min. Valele kalaa paistinrasvalla.

Nosta kala kokonaisena lämmitetylle lautaselle tai vadille, kaada paistovoi päälle ja tarjoa mahdollisimman pian. Koristele halutessasi rosmariininoksilla tai sitruunalohkoilla.

Vinkki! Voit valmistaa merianturasta myös klassikkoannoksen sole meunièren: kääntele kalat kevyesti hienoissa vehnäjauhoissa ennen voissa paistamista.

Pähkinäinen pinaattipaistos

1-2 l pinaatin- tai nokkosenlehtiä tai pieniä nokkosenversoja
25-50 g voita
n. ½ tl suolaa
¼  valkopippuria myllystä
¼ tl jauhettua muskottipähkinää
2 tl hunajaa
1 dl (50 g) saksanpähkinöitä

Poista tarvittaessa pinaatinlehdistä paksut lehtiruodit ja revi tai leikkaa lehdet isoiksi paloiksi. Irrota nokkosenlehdet varsista saksilla. Jos nokkoset ovat pieniä (noin 5-10 cm), varret ovat mureita ja voit käyttää ne kokonaisina. Pane pinaatti tai nokkoset kattilaan melko runsaaseen kylmään veteen ja keitä noin 5 min. Valuta lehdet siivilässä ja painele vesi pois mahdollisimman tarkkaan.

Sulata voi pienessä kattilassa tai paistinpannussa. Lisää pinaatti tai nokkoset ja mausta suolalla, pippurilla, muskotilla ja hunajalla. Maista ja lisää halutessasi mausteita. Pane paistos tarjoiluastiaan tai kalan viereen. Paloittele saksanpähkinät ja ripottele pinnalle.

Guten Appetit!


منبع:
http://leenalumi.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
پنجشنبه 30 تیر 1390  12:14 ب.ظ


















منبع:
http://netofilmagens.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
پنجشنبه 30 تیر 1390  02:24 ق.ظ

Kaita polku kaivolta ovelle nurmettuu.
Ikkunan edessä pystyyn kuivettunut omenapuu.
Reppu naulassa, oven pielessä,
siinä linnunpesä.
Kun olen kuollut,
kun olen kuollut.
Kesä jatkuu. Kesä.

- Lauri Viita -

Una furtiva lagrima 

منبع:
http://leenalumi.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
پنجشنبه 30 تیر 1390  01:20 ق.ظ

Titulo:TRON. Legacy (2010)
Alternativo:
Duracion: 0 Min

Actores
Jeff Bridges
Garrett Hedlund
Olivia Wilde
Director: Joseph Kosinski

Trailer


منبع:
http://cineficcion77.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
پنجشنبه 30 تیر 1390  01:17 ق.ظ











منبع:
http://netofilmagens.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
چهارشنبه 29 تیر 1390  06:26 ق.ظ


















منبع:
http://netofilmagens.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
چهارشنبه 29 تیر 1390  06:06 ق.ظ



























منبع:
http://netofilmagens.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
چهارشنبه 29 تیر 1390  05:32 ق.ظ












منبع:
http://netofilmagens.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
چهارشنبه 29 تیر 1390  04:55 ق.ظ


















منبع:
http://netofilmagens.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
چهارشنبه 29 تیر 1390  03:03 ق.ظ


Prologi

Heillä kaikilla oli yksi ja sama yhteinen nimittäjä. Salamurha.

Malcom X, Martin Luther King Jr., Robert F. Kennedy, Anwar Al Sadat, Indira Gandhi, Olof Palme, Rajiv Gandhi, Yitzhak Rabin, Anna Lindh, Anna Politkovskaya, Alexander Litvinenko.

JFK…

Kaikki tämä oli Johnin syytä.

Max Mannerin uutuus 13. huone (Minerva Crime 2011) on ehdottomasti Mannerin tähän asti paras teos. Se on osiltaan niin täydellinen, että saan pidellä itseäni ruodussa, kun yritän jäsennellä järkeenkäyvästi, mikä tekee tästä kirjasta niin erinomaisen. Ensinnäkin minua oli kuin suoraan suoneen, että mukana ovat prologissa mainitut kuuluisat salamurhat, joita olen seurannut siitä päivästä, kun JFK murhattiin. Tosin olin silloin pikkutyttö, mutta päiväkirjan sivut kastuivat kyynelistä iltana jona syntyi muistoruno JFK:lle. Ja Litvinenkon tapaus taas…

Kirjan esinäytös on hyvin cinemaattinen ja tapahtuu Povezkyn tehdaskommuunissa noin 200 kilometriä linnuntietä Tohmajärveltä itään. Olin jälleen Karjalassa, mutta missä siellä…siis oikeasti:

Povezky, Venäjän Karjalan tasavallan teräskombinaatti numero 13.

Tapaan ortodoksipappi Nikolain ja aloitamme yhteisen rukouksen: Uskon, ja tunnustan, että Sinä olet totisesti Kristus, elävän Jumalan Poika, tullut…

…Herra, älköön pyhien salaisuuksiesi osallisuus tulkoon minulle syytteeksi älköönkä tuomioksi, vaan sielun ja ruumiin parannukseksi. Aamen.

Ja nyt katkeaa naru, jotta 700 kiloa venäläistä pronssia voisi vielä kerran kajahtaa huikeammin kuin koskaan 41 uudelle ristille sekä heille jotka istuvat kirkon penkeissä ja kuoleman häiden huntuna liekehtii tulimeri…

Näistä aluista lähtee Manner kehittämään kolmatta Annika Malm-teostaan, jossa dialogi ei onnu kertaakaan, jännite ei katkea, toiminnallisuus ei peitä upeaa juonta, vauhti pysyy kurissa kiitos otsikoitujen lukujen ja uskokaa tai älkää, kirja on myös hauska! Annika Malmin kuvaajana Manner on kunnostautunut ennenkin. Tämän pippurisen pikkunaisen, joka kiihtyy sekunnissa nollasta sataan joko itsepuolustuksesta, mihin hänellä itsesuojeluvaistoa vailla olevana on useinkin tarvetta, myös siksi, että Annika haluaa pudottaa miehiset egopullistelijat ruotuunsa eli maanpinnalle tai hiukan sen alle jopa. Nyt vain tapahtuu se, mitä ei ollut vielä kirjoissa K18 ja 72h eli sain nauraa Annikalle ja rikosylikonstaapeli Stein Storensenille, joissa noin ottelumielessä on vakka kantensa löytänyt. Mistä ihmeestä Manner on löytänyt Steinin hahmon! Tämän peliriippuvaisen viikingin, joka jättimäisissä bootseissaan aika ajoin tyynesti lappaa sisäänsä liikaa olutta, mutta upeasti säilyttää coolin tyylinsä Annikasta riippumatta. Mikä mies!

Tarinan juonta en lähde tietenkään selostamaan, mutta uskokaa tai älkää, alku on todellakin John F. Kennedyssä ja puheessa, jonka hän piti Columbian yliopistossa runsas kuukausi ennen kuolemaansa. Ennen puhetta, jossa hän tuomitsi salaseurat ja ehkä juuri samalla itsensä kuolemaan:

Salailu on ikävä sana vapaassa ja avoimessa yhteiskunnassa. Olemme kansana perinteisesti ja historiallisesti vastustaneet salaisia järjestöjä, salaisia valoja ja salaisia menoja. Mutta maailmalla meitä vastustetaan…

Sen suunnitelmat piilotetaan, eikä julkisteta.
Sen virheet haudataan, eikä otsikoida.
Sen seurauksista vaietaan, eikä riemuita.
Ei vastattua kysymystä, ei paljastettua salaisuutta…

Lukiessani luetteloa kirjan salaseuroista, aloin voida vähän huonosti, sillä eräässä kohtaa nousi muistiin päivä menneisyydestä ja mitä minulle oli sanonut eräs, joka kuului yhteen näistä: Vapaamuurarit, Illuminaatit, Skull & Bones, Odd-Fellows…Liikun pelottavilla jäillä ja vaikenen.

Kirjaa lukiessa en missään vaiheessa kyennyt arvaamaan loppuratkaisua, mikä on jännityskirjan kruunun kirkkain timantti. Se, että osa henkilöistä kantaa ihollaan tatuointia Memento mori, muista kuolevaisuutesi, vain harhautti minua väärille jäljille ja hyvä niin, sillä kaikkein pahinta liika ennalta-arvattavuus.

Henkilöitä on todella paljon, mutta rönsyt putoavat tarinan edetessä ja loput kirkastuvat. Kaiken huipulle jäävät edelleen outo pari Annika ja Stein, jotka täydentävät toisiaan vastakohtaisuudellaan. Kirjaan pääsee tosin helpommin sisälle, jos on lukenut ensin K18 ja sitten 72 h, joissa kaikki se, mitä Annikalle on tätä ennen tapahtunut avaa polun 13. huone -Annikaan. Manner tosin auttaa lukijaa, kerraten osan menneisyyttä, mutta edelleen totean, että lukekaa Annika Malm-trilogia kronologisena kokonaisuutena, jos haluatte maksimoida tyydytyksen.

Manner on nyt täysin sinut Annikansa hahmon kanssa ja sitä ihailen! Hän on edelleen myös lyyrikko, jolta voimme odottaa vaikka kirjaa hullusta rakkaudesta, sillä:

Hän nousi autosta, lampsi kadun yli ja oli jo tarttumaisillaan kahvaan. Kääntyi saman tien takaisin. Sytytti tupakan ja seurasi, kuinka painoton ja harsomainen sumu leijaili päämäärättömästi alas katua, kääri talot ja jalkakäytävän viereen pysäköidyt autot hauraaseen pitsiinsä.

13. huone on niin sikahyvä juoneltaan ja kaikiltaan, että jos pelaisin shakkia, en ikinä pelaisi Mannerin kanssa, sillä olen huono häviäjä. Sen sijaan yritin kirjamessuilla tavata Mannerin, vaan myöhästyin viisitoista minuuttia, koska olin juuttunut erääseen keskusteluun….Seuraavalla kerralla aion olla nopeampi ja aivan erityisesti siksi, että Max täytti erään toiveeni koskien Annikaa ja Karya, joille toivoin..., mutta sainkin enemmän:

Hän käänsi kylkeä, ummisti silmänsä ja kaivautui tiiviimmin vieressä nukkuvan miehen kainaloon. Huulille nousi kevyt ja onnellinen hymy.

Miehen selkää hetken aikaa hyväillet kapeat sormet värähtivät levottomasti mutta vain kerran, sitten liike rauhoittui, ja Annika nukahti.

Hänen helmenvaaleaan käsivarteensa oli tatuoitu mustaa ja koukeroista tekstiä.

Memento mori.

Epilogi

Chi semina vento raccoglie tempesta –
Joka tuulta kylvää se myrskyä niittää.

13th Room


منبع:
http://leenalumi.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
سه شنبه 28 تیر 1390  02:45 ق.ظ

Vihreitten junnuosasto tuli esiin kokkelin pölyisestä päämajastaan ja ilmoitti suulla suuremmalla, että kyllä Suomeen pitää saada laki joka sallii moniaviosuuden vieläpä niin, että sukupuolella ei ole tässäkään mitään väliä.. Esitys on kaikessa sekavuudessaan pöyristyttävä maassa jonka nimi on Suomi.

Jos moniaviosuus kiinnostaa niin silloin voi lähteä vaikka tuonne Afrikan sarveen ja häilätä siellä niin monen siipan kanssa kuin vain rahkeissa on varaa.

Moniaviosuushan siellä sallitaan, mutta saatta olla, että siellä tulee sellainen selkäsauna homostelusta ettet sen jälkeen tiedä ootko hutu vai tutzi!

Ja presidentin kissa on kuollut. Kyllä on prioriteetit kohdallaan tässä maassa.

منبع:
http://turokalliomaa.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
سه شنبه 28 تیر 1390  01:20 ق.ظ

Titulo:V for Vendetta (2006)
Alternativo:
Duracion: 0 Min

Actores
Hugo Weaving
Natalie Portman
Rupert Graves
Director: James McTeigue

Trailer


منبع:
http://cineficcion77.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
  • تعداد کل صفحات :7  
  • 1  
  • 2  
  • 3  
  • 4  
  • 5  
  • 6  
  • 7