تبلیغات
schotunfrothsic - مطالب خرداد 1390
سه شنبه 31 خرداد 1390  11:32 ق.ظ

Vasta tänään, kesäkuun 21. pnä A.D. 2011 sain kirjakokemukseeni Mitfordin tytöistä kommentin, joka vastasi tuskaani. Ammalle lähtee kiitos eli suloista suloisinta suvilukemista Villa Charmen muodossa osituksena siitä, että on asioita, joiden kanssa olen kuin haukka. Minun blogissani ei tiettyjä historian vääryyksiä unohdeta!

Olen muutamankin kerran tarjonnut Ammalle paria kirjaa todeten, että 'tämän kirjan pitäisi kuulua koulujen opetusohjelmaan'. Nyt hän mm. kysyi tästä asiasta koskien Mitfordin tyttöjä, mutta tämä kirja ei siihen soveltuisi. Voisi nimittäin toimia jopa päin vastoin, sillä paha ei saanut kirjassa palkkaansa, vaan jäi tunnontuskitta nauttimaan perityistä etuoikeuksistaan vaikka oli monimuotoisesti tukenut järjestelmää ja miehiä, joiden päämääränä oli osana lopullista ratkaisua poistaa juutalaiset maan päältä. Kansanmurha on aina kansamurha ja toivon, että suomalaiset ymmärtäisivät, että moni maahanmuuttaja on maassamme pakosta. Tunnen kroatialaisen perheen, jonka lähiseudun kirkkoherra piilotti, kun Suomen laki yritti palauttaa heidät. Nyt pieni perhe on saanut oleskeluvan ja ikinä en ole nähnyt ahkerampia ja iloisempia ihmisiä! He tekevät omassa liikkeessään työtä viikon jokaisena päivänä ja aina hymy huulilla. Jos joudut odottamaan vaikka viisi miuuttia, sinulle tarjotaan oman valintasi mukaan mehua, kahvia tai teetä ja aina pahoitellaan 'viivästystä'.  Näin ei toimi suomalainen asiakaspalvelu. Siis tiedoksi, että en julkaise blogissani mitään maahanmuuttajavastaista, en fasistista, en inhimillisyyttä vastaan olevaa. Olen aina heikompien puolesta vahvoja vastaan. Tämä on isänperintöni jota vaalin sateenkaaren tuolle puolen.

*****

Olen nyt tekemässä kirjaa, joka on aivan erilainen kuin mikään muu aikaisemmin. Uusi tyyli, raikkaat tuulet ja toivoisin voivani vain lukea, sillä kirjan tunnelmassa on jotain niin maagista, että siihen voisin jäädä.

*****

Suosittelen kaikkia lukemaan Mitfordin tytöt ja pahoittelen jo etukäteen, että kaikille se ei aukene koskaan.

منبع:
http://leenalumi.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
سه شنبه 31 خرداد 1390  06:34 ق.ظ

Jokin aika sitten blogeissa kiersi Sata naiskirjailijaa -haaste ja sainkin sen ihan täyteen postauksessa Sata Naiskirjailijaa Leena Lumin Tyyliin. Nyt Sinisen Linnan Maria on haastanut meidät kertomaan mieskirjailijamakuamme. Kun tätä nyt aloitan, en vielä tiedä, mihin päädyn:

Eino Leino: koko tuotanto!

Philip Roth: Ihmisen tahra, Amerikkalainen pastoraali

Philippe Claudel: Harmaat sielut, Varjojen raportti

Aksel Sandemose:  Kadonnut on vain unta, Ihmissusi, Pakolainen ylittää jälkensä

Mika Waltari: koko tuotanto!

Tommy Tabermann: Veren sokeri, Eroottiset runot

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla

Leo Tolstoi: Anna Karenina, Sota ja Rauha

Ernest Hemingway: Käärme paratiisissa, Kenelle kellot soivat

Günther Grass: Peltirumpu, Kampela

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Joel Haahtela: Lumipäiväkirja

Jussi Siirilä: Juoksija

Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie

Frank McCourt: Seitsemännen portaan enkeli


Boris Pasternak: Tohtori Živago

Paul Auster: Näkymätön

Amin Maalouf: Samarkand

William Shakespeare: William Shakespearen sonetit

Ian McEwan: koko tuotanto!

Isaac Bashevis Singer: Varjoja Hudsonin yllä, Illan tullen, yön pimeten, Nousee päivä, laskee päivä
Pablo Neruda: Andien mainingit, Kapteenin laulut

Geert Kimpen: Kabbalisti

Z.Topelius: Välskärin kertomksia

Bo Carpelan: Axel, Alkutuuli, Kesän varjot

John Irving: koko tuotanto!
Herman Hesse: Arosusi, Rosshalde

Alexandre Dumas: MonteCriston kreivi

Richard Yates: Revolutionary Road

Italo Calvino: Marcovaldo

Heinrich Böll: Nainen ryhmäkuvassa, Suojaverkko

Nadeem Aslam: Elävältä haudatut

Peter Cameron: The Weekend

Bengt Jangfeldt: Axel Munthe - tie Caprin huvilalle

Yrjö Kaijärvi: Yrjö Kaijärvi Kauneimmat Runot

Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta

Saul Bellow: koko tuotanto!

Richard Mason: Muistojen huoneet

Richard Powers: Laulut joita lauloimme, Muistin kaiku

Kaarlo Sarkia: Kootut runot

Marcel Reich-Ranicki: Eurooppalainen

Thomas Mann: Taikavuori

F.M.Dostojevski: Rikos ja rangaistus

Rainer Maria Rilke: koko tuotanto

Mihail Šolohov: Hiljaa virtaa Don

Lassi Sinkkonen: Mutta minulla ei olisi rakkautta, Solveigin laulu

Hannu Mäkelä: Nalle ja Moppe, L Onerva - Liekkisydän

Colm Tóibín: Brooklyn

Ernst Brunner: Edith

Nikolai Gogol: Kuolleet sielut

Victor Hugo: Kurjat

Siis en tiedä, mitä unohdin, montako kirjoitin, mutta tehty, mikä tehty. Saa kertoa, kuka on joukosta poissa...Lisään itsekin, jos muistan.

منبع:
http://leenalumi.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
یکشنبه 29 خرداد 1390  05:03 ق.ظ

Prologi

Kaksi kaunista perhettä, joilla on hyvin vahva perhetunne, asettuu valokuvattavaksi sotien välisenä aikana. Molemmissa perheissä on runsas tyttöedustus, sillä toisessa perheessä on neljä tytärtä, neljä valkeaa ruhtinatarta ja veli. Heidät kuvataan Jekaterinburgissa kuumana heinäkuun yönä 1918…


Toisessa perheessä on kuusi tytärtä ja veli ja heidät kuvataan joka vuosi, mikä on oikein perheen traditio. Usein he ovat ulkosalla ja mukana on runsaasti perheen lemmikkejä, etenkin koiria, mutta myös pupuja ja rotta. Taustalla näkyy puutarhurien hoitamaa puistomaista puutarhaa tai komea linnamainen koti.


Kuvauksen jälkeen valokuvaaja siirtyy pimiöön ja kun hän nostaa kuvat kuivumaan, hän kauhistuu huomatessaan niistä tihkuvan verta. Toisesta enemmän kuin toisesta, sillä ensimmäinen kuva on sotilaiden pistinten silpoma. Hän tarkentaa katsettaan ja huomaa, että jälkimmäinen kuva esittää englantilaista aristokraattiperhettä, jossa poika Tom lähetetään juuri sisäoppilaitokseen ja tytöt jäävät kotiopettajien huomaan ja alkavat unelmoida debytanttitanssiaisistaan kun samaan aikaan Kolmannessa valtakunnassa valmistaudutaan…


Mary S. Lovellin Mitfordin tytöt – Sodassa ja rakkaudessa (The Mitford Girls. The Biography of an Extraordinary Family, Schildts, suomennos Titia Schuurman) on elämäni vaikein kirja. Se on sitä monestakin syystä, mutta ennen kuin aloitamme, painotan, että mikään mielipiteeni ei ole poliittinen muutoin kuin, että olen hautaani asti fasismia vastaan ja hyvin tyytyväinen lakiin, joka on määrännyt holocaustin kieltämisen rikokseksi. Olen ainoastaan vahvasti rasismin vastainen, mutta nyt sattuu vain olemaan niin onnettomasti, että minusta piti tulla historianopettaja ja suosikkiaiheeni ovat paitsi Yhdysvaltain historia kautta aikain, myös Romanovit ja Kolmas valtakunta sekä juutalaisten historia. Tämä kirja vei minulta viikkoja, sillä tässä on muutakin tuskaa. Olen myös anglofiili, joten kipuni on nyt maksimoitu ja kirjoitan juuri mitä ajattelen, sillä tämä tunne, jonka sain sisälleni on saatava häivytettyä, että pääsen jatkamaan.

Mitfordin tytöt on äärimmäisen myyvä kirja kanneltaan, joka on Anders Carpelanin tekemä. Kaiken lisäksi kirja on myyvä myös aiheeltaan. Minulle ojennettiin tätä jo kirjamessuilla, mutta väistin, luullen kirjan olevan kevyttä aristokratiafiktiota Britanniasta ja olenhan tunnettu siitä, että pidän tummasta, rankasta ja vähintään faktan ja fiktion sekoituksesta, joka on oivallinen tapa tarjota mennyttä maailmaa. Sitten luin yhden arvostelun kirjasta ja tajusin, että kyseessä on todellinen elämänkerta Mitfordin sisaruksista ja tilasin kirjan heti ymmärtämättä mitä todella tein.

Järkälemäisen runsas kirja kertoo David Freeman Mitfordin ja hänen vaimonsa Sydneyn, aatelisarvoltaan lordi ja lady Redesdalen perheestä, johon kuuluivat kuusi tytärtä ja yksi poika. Perhe käytti lukuisia lempinimiä ja se hieman häiritsi, kun välillä käytettiin oikeita nimiä ja sitten taas lempinimiä ja viime mainittujakin saattoi olla monta. Perhe tuli kuitenkin kuuluisaksi tytöistään, joita lehdistö kutsui ’sekopäisiksi Mitfordin tytöiksi’. Tytöt ovat Nancy, Pamela eli ’Pam’, Diana, Unity, Jessica eli ’Decca’ ja Deborah eli ’Debo’ Mitford.


Ennen kuin lähden siihen, mikä tekee kirjasta huomattavan omassa sarjassaan, kommentoin hieman kirjan tekijää, Mary S. Lovellia, joka mainitaan brittiläiseksi elämänkerturiksi. Mitfordin tytöt on hänen kahdeksas teoksensa, joka perustuu haastatteluihin, perheen kirjeenvaihtoon ja muuhun arkistomateriaaliin. Myönnän että tietoa tarjotaan paljon, jopa liian paljon. Lovell selostaa jo näin ison perheen lisäksi kaikki serkun kummin kaimat eli hirveästi rasittavaa rönsyilyä, jonka tekee kiinnostavaksi toki se seikka, että osa näistä rönsyistä kuuluu niihin, jotka ovat todella vaikuttaneet historiaan, kuten vaikkapa John ja Bobby Kennedy, Winston Churchill, kenraali de Gaulle…Herman Göring ja Hitler.

Myönnän, että Lovell on perinpohjainen, että hän yrittää olla puolueeton omasta mielestään ja että kirja on aluksi suorastaan puuduttava, kunnes se alkaa vetää niillä kohdin kun yksi sisarusparvesta näkee perheen öykkäröivän, etuoikeutetun ja pelkkään huvitteluun ja snobismiin perustuvan elämäntavan suurena vääryytenä. Decca ei voi ymmärtää, miksi heille ilmestyvät puhtaat vaatteet kuin tyhjästä, pöydät notkuvat herkkuja ja kettujen metsästys ja tanssiaiset täyttävät yläluokan ylemmyydentuntoiset ja epäempaattiset päät samaan aikaan, kun suuri osa omasta kansasta kärsii työttömyydestä ja sen tähden nälästä ja sen seurauksista. Hänen mittansa on täynnä, kun Unity muuttaa Saksaan ja liittyy Hitlerin lähipiiriin näin tuoden tulevan kansanmurhaajan, miehen, joka tulee vuodattamaan vielä kolmen miljoonan ihmisen veren, heidän perheeseensä. Asiaa pahensi se, että etenkin Diana lähti tähän mukaan sekä myös omat vanhemmat, tosin isä David etääntyi fasismista heti toisen maailman sodan alettua. Siis kun Decca karkasi Esmondinsa kanssa taistelemaan Francoa vastaan Espanjaan, kirja alkoi vetää.


Kirjan johdannossa Mary S. Lovell on aivan selvästi puolustuskannalla, kun hän toteaa:

Tämä kirja ei ole poliittinen, joten siitä on turha etsiä kannanottoja Unitya, Dianaa ja äärioikeistoa taikka Deccaa ja äärivasemmistoa vastaan. Hyväksyn kunkin päähenkilöistäni sellaisena kuin hän oli – ja Dianan kohdalla edelleen on.


Sitä perhettä täytyy ajatella hauskana. He olivat hauskoja.

Toivon mahdollisimman monen lukevan tämän kirjan ja sitten miettivän, miten puolueeton kirjailija on ollut ja mihin hänen suuntauksensa on. Tuomitseeko hän ehdottomasti natsismin vai onko hän selvästi Sydneyn ja etenkin Dianan puolella, joka vielä Lovellin tavatessa hänet kertoo kuinka viehättävä, älykäs ja sivistynyt Hitler oli. Ja miten hoidetut olivatkaan hänen kätensä ja kyntensä! Ei! Diana ei kadu mitään ja säilyttää asenteensa vaikka ruumisröykkiöt jo tiedetään ja keskitysleirien ruumissavut kantautuvat Britannian hienostolinnoihin saakka. Diana pitää kantansa omaelämänkerrassaan A Life of Contrasts, jossa hän edelleen ihailee kovasti ystäväänsä Hitleriä ikään kuin tämä mies ei olisi koskaan ollut muuta kuin viehättävä ja sivistynyt. En ole koskaan tavannut mitään näin ylimielistä ja kylmää, näin kärsimykselle sokeaa – paitsi natseissa. Diana oli avioliitossa Osvald Mosleyn, Englannin fasistipuolueen johtajan kanssa. Unity oli Hitleriä yhtä lähellä kuin Eva Braun ja Unitysta oli huvittavaa, kun juutalaiset pakotettiin leikkaamaan nurmikoita hampaillaan purren ja hän otti myös silmää räpäyttämättä vastaan asunnon, josta sen juutalaiset omistajat oli viety keskitysleirille…Ja mitä toteaa ’puolueeton’ Mary S, Lovell:

Harvat älykkäät englantilaiset 1930-luvun Saksassa olisivat kieltäytyneet tilaisuudesta nähdä Hitler tai puhua hänen kanssaan.

Vaan mitä tekee perheen kapinallinen Decca. Hän lähtee Esmondinsa kanssa Yhdysvaltoihin, saa lapsen, menettää miehensä tämän ollessa yölennolla sodassa Saksaa vastaan, avioituu juutalaisen lakimiehen kanssa, saa Bobin kanssa kaksi lasta ja menestyy loistavana kirjailijana kuten sisarensa Nancy, joka poliittisesti yrittää olla jossain välimaastossa tosin pitäen tiukasti kiinni yläluokan tavoista, jopa vielä kuolinvuoteellaan kaivaten ketunmetsästystä!

Kirjan mustavalkoiset valokuvat ovat kiinnostavat ja tarjoavat sitä aikalaiskuvausta, jota kirjakin on täynnä, mutta joka kaikki jää Hitlerin varjoon. Siitä emme pääse mihinkään, että tämän perheen varjo oli hyvin antisemiittinen. Unity ei ehkä olisi koskaan päässyt Hitlerin sisäpiiriin edes sukutaustallaan ja fasismin ihailullaan ellei sattuman kirottua satoa juuri Hitler olisi ollut innokas anglofiili, joka oli jopa opiskellut Englannin kulttuuria ja historiaa.


Kun sota Saksan ja Englannin välillä oli jo täyttä totta, David siis hylkäsi fasismin, mutta vaimonsa Sydney ei. Tämä pieni episodi kertoo paljon Nancysta mutta vieläkin enemmän perheen äidistä Sydneysta:

Nancy avasi Rutland Gaten talon ja muutti sinne Davidin kanssa tuoden joitakin omia kalusteitaan Blomfield Roadilta. Kuten monet muut, joilla oli huoneita vapaana, hekin ottivat luokseen kodittomia siksi aikaa, kun näille etsittiin majoitusta. Lokakuussa 1940 heille määrättiin juutalainen pakolaisperhe. Nancy piti suojateistaan.


Pian tämän jälkeen kaikki talon tyhjät huoneet määrättiin luovutettaviksi toisille East Endistä evakuoiduille juutalaisperheille. Kun Sydney tuli Lontooseen Swinbrookista, missä pommi oli vahingoittanut kalastusmökin kattoa, tilanne ei lainkaan huvittanut häntä, ja hän oli ’inhoittava’ Davidille ja Nancylle. Vaikka oli jo päätetty, että talo pitäisi myydä mahdollisimman pian, koska sen ylläpitoon ei enää ollut varoja, Nancy kirjoitti:” Sydney sanoo, että vaikka hänellä olisi kaikki maailman rahat, hän ei ikinä asuisi talossa sen jälkeen kun se on ollut juutalaisilla.”

Miten siis voisin pitää tätä kirjaa hauskana, sillä aina kun löydän jonkun perhe-elämää kuvaavan ’osuvan’ tapahtuman, mieleni näkökentällä juutalaiset marssivat keskitysleireihin samalla kun öykkäröivät etuoikeutetut vetävät pitkiä silkkihansikkaita käsiinsä…Se aika ei ole kaukana ja se sivuutti Suomenkin, mitä monen on vaikea uskoa. Täälläkin istuttiin illallispöydissä ja kerrottiin viimeisimmistä Saksan matkoista ja ihailtiin Hitleriä ja naisilla oli juhlakäsineet yli kyynärpään ja sitten päiviteltiin juutalaisongelmaa ja tanssittiin aamunkoittoon. Onneksi Suomen tie ei ollut Hitlerin eikä Stalinin tie!

Lovell käyttää Isä Aurinkoisen hirmutekoja ja vankileirien saaristoa mielestäni hyvin epäonnistuneena vertauksena, kun hän jossain kohtaa kirjaa mainitsee, kuin selittäen, että ’tekiväthän kommunistit ja Stalinkin hirmutekoja’ Tämän hän ottaa eri muodoissaan esille verratessaan Deccan aatemaailmaa Dianaan. Decca on kuitenkin myöntänyt, että ’se kommunismi oli väärää’, mutta Diana ei ole katunut tippaakaan. Ehkä pitäisi tajuta, että toisen pahuus ja sen esille tuominen, ei pyyhi pois toisen pahuutta, tässä tapauksessa järkyttävää kansanmurhaa.

Kirjasta on puhuttu ns. siskokirjana. No…sanoihan Nancy: ”Sisaret ovat suoja kohtalon kolhuja vastaan.” Ja Decca (Jessica) vastasi: ”Sisarethan ovat kohtalon kolhuja.”


Ihailen Mitfordin tyttöjä, etenkin Nancya ja Deccaa, heidän kirjallisen lahjakkuutensa takia. Molemmista tuli kuuluisia kirjailijoita. Dianasta ja Unitysta en perusta yhtään. Lehdistön hampaissa tytöt olivat aina tyyliin ”Hitlerin arjalainen kaunotar sai selkäänsä Lontoon rahvaalta” ja ”Vinksahtaneet Mitfordit jälleen vauhdissa.” Liityn kuitenkin lehdistöön ja alahuoneeseen siinä, että kun Mosley vihdoin vapautettiin huonon terveyden takia, miksi vapautettiin myös Diana?


Debo saa minulta myös sympatiat sisarusten rankkojen välien ukkosenjohdattimena. Yhdessäkin kirjeessä hän anelee Deccaa, joka ei ikinä heltynyt Dianalle, että:

”Ei Herran tähden riidellä. Me alamme jo olla vanhoja, enkä kestäisi sitä. Meidän täytyy kai vain hyväksyä se, että olemme syvästi eri mieltä monista asioista, mutta pohjimmiltaan meillä on silti vahvat siteet.”

Oi, tähän olisi ollut niin kaunista lopettaa, mutta en vain voi! Debokaan ei tajunnut, että kansanmurha on vähän jotain muuta kuin mielipide-ero. Mielipide voi olla vaikka, minkä värisestä autosta pitää tai hyväksyykö kettujen murhaamisen jalona harrastuksena vai ei.

Epilogi


Ruskeassa pahvilaatikossa ovat Tatjanan, Marian, Anastasian ja Olgan luiden palat. Joukossa on muitakin perheenjäseniä, mutta etenkin valkeat ruhtinattaret vaikuttavat vieläkin – siskoudellaan, vaikka heidän elämänä päättyi erääseen perhevalokuvaan jo kauan ennen kuin he olivat edes kunnolla ehtineet aikuisiksi. Heidän isoisoäitinsä Englannin kuningatar Viktoria olisi voinut heidät pelastaa, mutta…


Ja samaan aikaan kun tutkijat pyörittelevät valkeiden ruhtinattarien luita, 90-vuotias ja tyylikäs Diana istuu suunnittelemassa illalliskutsuja Pariisin kodissaan, jonne ulottuvat puiden hurmaavat lehdistöt ja ikkunoista näkyy muurien reunustamaan puutarhaan, joka kuului aikoinaan Napoleonin äidille. Diana on edelleen yhä korkeassa iässäänkin kaunis ja itsetietoinen sekä vastaa mielellään Mary S. Lovellin pyyntöön tarjota tietoja kirjaan Mitfordin tytöt. Ovi aukeaa ja sisäkkö tuo iltapäiväteen…

*****

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet myös Jaana, Karoliina, Laura, AnniPaula sekä Katja/Lumiomena.

منبع:
http://leenalumi.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
یکشنبه 29 خرداد 1390  03:52 ق.ظ

Vähitellen alkaa ministerilista olemaan täynnä. Kokoomus ja demarit ovat omat nimensä jo julkaisseet. Vihreät ja kristilliset kertovat omat nimensä maanantaina, vasurit mahdollisesti tänään.

Yksi mielenkiintoisimmista ministerivalinnoista on ulkoministeri Erkki Tuomioja. Tuomiojahan muistetaan suorapuheisena ulkoministerinä, joka suututti amerikkalaiset 15 minuutissa. Nyt Erkki teki comebackin ulkoministeriöön, "keisari" Stubb joutui väistymään.

Hallitusohjelma lupaa kylmää kyytiä kunnille, maaseudulle ja omakotiasujille. Hyvää on tulossa perusturvan korotuksen ja opintotuen indeksisidoksen myötä. Eläkkeensaajat unohtuivat tyystin. Tasavero-politiikan ajaminen jatkuu samaan tapaan kuin aikaisemmallakin hallituksella.

Kuuden puolueen muodostama hallitus edustaa edelleen ääripäitä. Kokoomuksen ja demareiden välit eivät ole tulleet kuntoon. Eilen suksi tökkäsi ensimmäisen kerran kun Katainen kommentoi Urpilaisen puheet höpöhöpö-puheiksi.

Kokoomukselle tuntui riittävän se kun saivat pääministerin paikan, demareilla on paljon painavammat salkut hoidettavana. Valtionvaraiministeri Urpilainen pääsee nyt näyttämään kovuutensa kuinka se sijoittajavastuu sitten toteutuu.

Muutenkin mielenkiintoisten ministerinimien kautta voisi kuvitella, että vääntöä tulee hallituksen sisällä syntymään. Urpilainen vs. Katainen, Tuomioja vs. Stubb, Vihreät vs. kd, Arhinmäki vs. vasemmistoliitto. Luulen, että riitelyä on odotettavissa.

Arhinmäki tulee hyväksymään hallituksen EU-politiikan mukisematta, ja tulee viemään vasemmistoliiton hallitukseen. Niin kova kiima on Paavolla ministeriaitioon, että vasemmistoliitto tulee hajoamaan sisäisiin ristiriitoihin tässä kapinassa ja Arhi loikkaa demareihin.

Suomen pinta-alasta 78% on metsää ja 4% rakennettua. Ympäristöministerin paikka vihreille olisi saanut jäädä totetutumatta.


منبع:
http://turokalliomaa.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
شنبه 28 خرداد 1390  11:53 ق.ظ

On The Beach 

منبع:
http://leenalumi.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
شنبه 28 خرداد 1390  01:20 ق.ظ


Trailer


منبع:
http://cineficcion77.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
جمعه 27 خرداد 1390  06:46 ق.ظ

Hallitus siitä tuli kaikesta säätämisestä huolimatta. Ministerisalkut on vielä jakamatta, mutta ne selviää aikanaan. Esitietojen mukaan veroja lisätään, mutta kovasti ei leikata.

Metsän verottaminen on hulluutta. Se tulee romuttamaan jokamiehenoikeudet. Sen jälkeen kun metsä pannaan verolle sinne ei ole kellään ulkopuoliselle mitään asiaa. Metsästys tulee kärsimään koska nyt alueitaan metsästyskäyttöön vuokraavat isännät ottavat toki verot pois sieltä mistä ne saa. Metsästysseurat joutuvat siis maksamaan korkeampia vuokria ja pahimmassa tapauksessa metsästysinto lopahtaa rahoitukseen. Kun eläinkantaa ei rajoiteta, niin tiellä liikkujien on oltava entistäkin tarkempana esimerkiksi hirvien kanssa. (Lisätty 18.6.11 kiinteistöveroa ei laajenneta koskemaan maa- ja metsäalueita)

Polttoaineisiin on tulossa myös veronkorotus, niin kuin siinä ei sitä jo tarpeeksi olisi. Nykyisessä bensiinilitrassa on veron osuus yksi euro, mutta autoilijaa on helppo rokottaa. Mitä se sitten vaikuttaa kuljetuksiin? Hinnat nousevat ja se siirretään suoraan kuluttajalle. Autoilijoita tulee ajautumaan konkursseihin kasvavien polttoainekulujen vuoksi. Kuljetukset ulkoistetaan venäläisille ja virolaisille kuljetusliikkeille, kuten jo valtion omistama Transpoint on tehnyt.

Alv kuitenkin pysyi vielä 23% toistaiseksi. Olis sielä ollut vähän karsittavaakin kuten maahanmuuton kustannuksista ja kehitysavusta. Jos omassa maassa nuurutaan tulee kaikki "unelmahöttö" jättää odottamaan parempia aikoja.

Jokatapauksessa näillä mennään ja verot haetaan vaikka pitkospuita pitkin -se on varma. Onnea kuitenkin uudelle hallitukselle, sitä te tarvitsette.


منبع:
http://turokalliomaa.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   

Jätän ovat auki puutarhani tuoksuille,
yölle, muistoille, yöperhosille...
tulla.

Hellänä, valmiina, alastomana...kudon yön seittiä,
vaellan huoneissani muisto muistolta,
henkäys henkäykseltä, tuoksu tuoksulta

vaahtoa kuolleen meren sienessä,
yön sylkeä reidelläni, iiristen tuoksua...

mustarastas ei enää laula

on yöperhosten aika, kiitäjien kiima
yöseitin liima, valkean rungon piina...

ah!, sinä tulit...

Miksi kyyneleet?

- Leena Lumi -

Stars

منبع:
http://leenalumi.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
پنجشنبه 26 خرداد 1390  11:44 ق.ظ

Vaikka ei vielä ole mätäkuu ja mätäkuun jutut, piti oikein etsiä lukulasit kun menin tänään käymään Anjalla. Ensin siellä oli viattomasti säätiedotusta, jotain rieskan tekoa, hurmaava mustarastaan poikue pesässään, viattomuuden joutsen ja sitten näin koiran kiipeävän puuhun. Ei, se ei voi olla koira, ajattelin ja lähdin etsimään lukulasejani, jotka jälleen oudosta paikasta vihdoin löydettyäni, tunnistin Simo-pojan, mamin oman pikkukullan, joka olikin päättänyt näyttää kurrelle näreet, PUUSSA! Tämän jälkeen älköön kukaan enää sanoko etteikö koira voi mitä vain.

Menkää nyt tänne ja lukekaa koko tarina. Minä olen nyt kahden kirjan loukussa, mutta postaan jotain kevyttä kirjoista, kunhan palaan kaupungilta.

Tämä uutinen Simon urotyöstä saattaa olla blogiaviisini hurjin juttu, jota muistellaan vielä kauan. Lumimies eilen totesi havainneensa Olgamme hurjan kyvyn päättelyyn ja tästä minä taas todistamaan kirkkoherra Voitto Viroon tukeutuen, että koiralla on sielu. Ja kyllä vanhakin koira oppii uusia temppuja, sillä nyt Hänen Majesteettinsa osaa laskea. Tarina on pitkä ja liittyy yhteen iltarituaaliimme, mutta nyt on alettava ylösrakentamaan omaa olomuotoa, sillä tapaan kaupnngilla hurmaavan herran!

*****

Anjan postauksen nimi on muuten Säitä on pidellyt...;-)  Juupa...ja muistakaa sitten, että kaikki mummo-sanat ja sen johdannaiset ovat peitenimiä mitä hurjimmille jutuille. Minäkin viattomana ja lumenpuhtaana vaellan mummojen blogeihin ja tulen niistä pois kasvot kuumoittaen. Vasta tänä aamuna eräs blogimummi ilmoitti minulle tilanneensa Pradan kirjan Pimpit! En ole kyllä ihan syytön asiaan...

منبع:
http://leenalumi.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
پنجشنبه 26 خرداد 1390  09:17 ق.ظ

Ajattelin lukea suvella muutaman vanhan kirjan, mutta nämä kirjat sinisellä pöydällä kulkevat väistämättä mukana. Edellissuvena luin, kun Päämies oli kesken loman työmatkalla, kuin kuumeessa yötä päivää vuosikymmenien jälkeen Mika Waltarin Sinuhea vain todetakseni että Sinuhen ja Waltarin taika on ikuinen. Viime suvesta muistan sen, että oli sietämätön helle, mutta onneksi meillä on viileämpiä huoneita alakerrassa ja vetäydyinkin sinne kera koiruuteni ja aivan minulle uuden kirjailijan eli luin kaksi kirjaa Paul Claudelilta. Kiitos Sinä Ihanainen, jota en enää muista, kuka olit ja jonka blogista löysin Claudelin Varjojen raportin ja Harmaat sielut. Sietämätön ajatus, että en olisi löytänyt Paul Claudelia!
Ajattelin tänä suvena lukea näiden kahden kirjapinon lisäksi uudelleen Joanne Harrisin Appelsiinin tuoksun sekä myös uudelleen Maeve Binchyn Tulikärpästen kesä taikka Ystävyyden piiri. Sen lisäksi himoan lukea Alice Walkerin Häivähdys purppuraa, josta joku on joskus kirjoittanut niin, että vaikutuin. Linkittäisin sekä Claudelin vinkkaajan sekä hänet, joka kirjoitti koukuttavasti Walkerin kirjasta, mutta muistini huonenee suhteessa luettujen kirjojen määrään. Sitten oli vielä joku kirja, jonka keksin kirjablogista, jostain niistä ja kommentoin, että 'tämän luen suvella'! Mikähän se kirja mahtoi olla?

منبع:
http://leenalumi.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
چهارشنبه 25 خرداد 1390  07:00 ق.ظ

Oletteko tavanneet miehen joka
tietää kaiken?
minä olen jo monta kertaa

joka kerta hän tietää paljon
enemmän kuin minä vaikka
opiskelen ahkerasti

kun hän on kerran käynyt
diabeteshoitajan luona
hän on jo sairauden asiantuntija
joka neuvoo meille typerille
miten pitää elää ja kuolla

niin viisas hän on
         kaikkien alojen
erityisasiantuntija

- Aili Nupponen -

منبع:
http://leenalumi.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
چهارشنبه 25 خرداد 1390  01:07 ق.ظ

2.3.1934

Catherine-rakkaani,


miten voisin löytää sanat, joilla pyytää anteeksiantoasi? Sellaisia ei ole. Ajatus siitä että olit aamulla lähdössä mennäksesi…


Häpeän suuresti. En voinut sinä iltana nukkua, sillä tiesin menettäväni sinut. Lopulta nousin ja kävelin talolta mökille. Tiesin ettei ovi ollut koskaan lukossa, ja että…


Voi Catherine, minä anon anteeksiantoasi. Jos olet raskaana, minä rukoilen että tulet vaimokseni.

Alex

Mary Higgins Clarkin kirja Perinnön varjo (The Shadow of Your Smile, Tammi 2011, suomennos Henna Kaarakainen) kietoutuu mystisellä tavalla kolmen naisen kohtaloon, kolmeen naiseen, jotka ovat vahvasti vaikuttaneet toisiinsa, mutta eläneet erillään ja osittain toisistaan tietämättöminä. Lastenlääkäri Monica Farrellin saadessa kutsun tulla todistamaan erään nunnan autuaaksijulistamista, koska tämän rukous on täysin parantanut lapsen, jolle Monica on tehnyt diagnoosin parantumattomasta ja kuolemaan johtavasta sairaudesta, hän ei tiedä, kuka on sisar Catherine. Ja kun yli kahdeksankymmentävuotias Olivia Morrow saa kuulla omalta lääkäriltään kardiologi Clayton Hadleylta kuolevansa kahden viikon sisällä, hän kantaa sisällään ja tavaroissaan salaisuutta, joka pakottaa hänet nopeasti löytämään Monica Farrellin ennen kuin on liian myöhäistä.


Tästä alusta jo huomaamme, että Murhakuningatar Clarkin, pelkästään Yhdysvalloissa yli kahdeksankymmentä miljoonaa kirjaa myyneen kirjailijan palikat ovat kasassa ja jännittävä näytös voi alkaa. Jo kirjan kohtalokas kansi sekä erittäin kaunis alkuperäinen nimi The Shadow of Your Smile antavat odottaa parasta Clarkia, mutta siihen emme aivan yllä, sillä liikkeellä oleva ’liikaa miehitystä’ –virus on tarttunut myös Clarkiin, mutta toivottavasti vain hetkellisesti. Kirjan perusrakenne kantaa täydellisesti, mutta tarjoaa aivan liikaa henkilöitä, jotka häiritsevät keskittymistä edellä mainittuihin päähenkilöihin, jotka kaikki ovat kovasti kiinnostavia. On aivan turhaa tuoda mukaan Monican entinen poikaystävä, lakimies Scott Alterman ja myös Gannon säätiö olisi voitu korvata vaikka yhdellä kiinnostavalla, mutta todella pahan luonteen omaavalla psykopaatilla. Hädin tuskin pysyin mukana, kuka kuului säätiöön, joka ryhtyi vastustamaan Olivia Morrowin hanketta tavata Monica. Piti aina välillä palata luku tai kaksi takaisin ja tarkistaa, kuuluuko juuri Olivian lääkäri säätiöön tai mikä rooli on lutkamaisella Pamelalla tässä kokoonpanossa tai kuka olikaan Doug Langdon…

Kaikesta huolimatta, kun säätiön jäseniä tarkastelee jälkikäteen, he alkavat erottua toisistaan ja onneksi yksi heistä, Peter, on aivan eri maata kuin muu sakki, vaikka onkin säätiön johtajan veli. Siis en kerro, miksi näin piti olla, mutta se selviää kirjasta, minä en dekkarien juonia paljasta. Sen sijaan kirjassa on pienissä mutta tärkeissä sivurooleissa ei niinkään vähäisiä henkilöitä, jotka siihen ehdottomasti kuuluvat ja saavat armon jopa minulta. He ovat Greg Gannonin iäkäs sihteeri Esther Chambers ja Morrowin siivooja Sophie Rukowski. Kummallekin on annettu varsin ratkaiseva osuus tapahtumiin kuin myös Monican vastaanottoapulaiselle Nanille ja tämän eläkkeellä olevalle rikospoliisiystävälle.


Murhia tapahtuu ja on erittäin vaikea ensin ymmärtää, mitä ihmeen tekemistä Monican yhden lapsipotilaan äidin, Renéen, tekemisillä on teoksen tapahtumien kuluessa, mutta kärsivällinen lukija saa siihenkin kyllä tyydyttävän vastauksen.

Kaikella kunnioituksella Clarkia kohtaan, jota olen alkanut arvostaa vasta muutama vuosi sitten, mutta suosikkiini Kodin suojassa tämä ei yllä, tavoittaa kyllä Missä olet nyt?, mutta jää jälkeen kirjasta Murha Sydämellä. Tämä on vain osoitus siitä, että kuuluisilla ja menestyneilläkin kirjailijoilla on välityönsä tai pieni uupumus tai että jokin tässä kirjassa ei vain täysillä vienyt minua, mutta jollekin toiselle tämä voikin olla se kaikkien aikojen paras Clark. Kirjan naisroolituksesta en valita yhtään! Mihinkään ei kuitenkaan tarvita niin paljoa miehiä kuin nyt on tässä kirjassa...

Kun Olivia Morrow heräsi tiistaiaamuna, hänestä tuntui kuin valtaosa hänen jäljellä olevasta energiastaan olisi kadonnut hänen nukkuessaan. Jostakin syystä hänen mieleensä muistui elävästi kohtaus Pikku naisia –kirjasta, jota hän oli rakastanut teini-iässä. Yhdeksäntoistavuotias Beth, joka on kuolemassa tuberkuloosiin, kertoo vanhemmalle siskolleen tietävänsä ettei hän enää parane, että on laskuveden aika.


Minunkin elämässäni on laskuveden aika, Olivia ajatteli. Jos Clay on oikeassa, ja minun kehoni kertoo että on, minulla on alle viikko elinaikaa.


Mitä minun pitäisi tehdä?


Olivia Morrow tekee parhaansa ja lopultakin hän vielä kuolleenakin on ratkaisija. Hän joka rakasti miestä, joka näki vain Catherinen, joka näki vain Jumalan…

Surullisena seuraavat Alexander Gannonin silmät suuresta seinällä roikkuvasta muotokuvasta niin perillistensä touhuja, kuin aikalaistensa aatoksia ja kaipauksia, mutta etenkin omaa mennyttä, yksinäistä elämäänsä, jonka ainoa tähti oli ollut Catherine.

منبع:
http://leenalumi.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   


A prefeitura de Mãe d’água, através do Conselho Municipal dos Direitos da Pessoa Idosa – CMDI, e da Secretaria de Assistência Social – SAS, convida toda a população para participar nesta quinta feira, 16.06.2011, do I Seminário Sobre Violência Contra o Idoso, que acontecerá a partir das 14:00h na Câmara Municipal – Casa Carmita Dantas.

Além de palestras e debates em torno do tema, “Violência contra o idoso: vamos romper o pacto de silêncio”, consta na programação uma caminhada saindo da casa legislativa com destino ao Clube Municipal, onde serão exibidos slides que retratarão essa problemática.

Os organizadores esperam contar com a presença de toda a sociedade nesse evento que pretende difundir a Campanha Mundial de Conscientização que será iniciada no dia 15 de junho.

منبع:
http://netofilmagens.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
سه شنبه 24 خرداد 1390  04:05 ق.ظ


ESTADO DA PARAÍBA
PREFEITURA MUNICIPAL DE MÃE D’ÁGUA
PROGRAMA DE ERRADICAÇÃO DO TRABALHO INFANTIL - PETI




 



PROJETO


CRIANÇA NÃO TRABALHA   CRIANÇA BRINCA, CANTA E
ENCANTA





MÃE D’ÁGUA – PB
2011



ORGANIZAÇÃO



PETI – PROGRAMA DE ERRADICAÇÃO DO TRABALHO INFANTIL

VALDELÍCIA MARIA DE LUCENA – COORDENADORA
FACILITADORES /ORIENTADORES SOCIAS
                     






EQUIPE TÉCNICA DO CRAS /CREAS
CONSELHO TUTELAR
SECRETARIA DE EDUCAÇÃO
SECRETARIA DE AÇÃO SOCIAL
COMUNIDADE
















                                         Apresentação


      O projeto “Criança não trabalha criança brinca canta e encanta’’   será realizado com o objetivo de promover  atividades que proporcione ao publico do programa ações voltadas para uma reflexão  sobre  a comemoração  do dia 12 de junho onde foi criando com o intuito de promover uma melhor reflexão  diante  da exploração contra o trabalho infantil.  sabe-se que a  sociedade mostra uma certa insensibilidade à violação de alguns dos direitos da infância e da adolescência, principalmente ao uso indevido da mão-de-obra infanto-juvenil. Este projeto ira  apresenta-se como um meio de viabilizar ações que possibilitem a uma  reflexões aos pais e os integrantes do programa PETI, a fim de mostrar as conseqüências geradas pela exploração do trabalho infantil.
    Nesta perspectiva, a coordenação, e os facilitadores, elaboraram propostas de atividades, das quais há a participação ativa das crianças e dos adolescentes na construção dessa reflexão. Para a efetivação deste trabalho, conta-se com a participação dos facilitadores, pais, alunos e comunidade escolar no período  de junho do corrente ano.


Objetivos

Geral:

● Desenvolver,atividades que proporcione uma  reflexões diante    das conseqüências do trabalho infantil.

Específicos:

● Mostrar as conseqüências geradas pela exploração do trabalho infantil;
●Proporcionar  ao publico do programa ações  que proporcione prazer;
● Valorizar as apresentações realizadas pelos participantes do PETI;
●Identificar os principais tipos de trabalhos infantil;
●conscientizar as famílias sobre os malefícios deixados pelo trabalho infantil;


Justificativa



Diante  do crescente problema gerado pela exploração do trabalho infantil, onde as famílias necessitam se conscientizar que a criança e o adolescente estão em fase de desenvolvimento, e os mesmos necessita viver a fase de ser criança e de ser adolescente. Atualmente, apesar das leis vigentes criadas para a proteção da criança e do adolescente, o trabalho infantil ainda é uma prática constante, pois a falta de informação e condição social e questões culturais contribuem para não erradicação deste. É necessário quebrar mitos, paradigmas que reforçam a idéia de que trabalho infantil é preciso e percebermos que para a criança, brincar e estudar é fundamental. Só assim teremos adultos conscientes que darão a seus filhos o direito de uma infância feliz e necessária. Mudar esses paradigmas não é fácil, e não será feito da noite para o dia, mas é viável que num trabalho integrado e consciente, algumas ações possam desenvolver reflexões sobre o tema, tanto a título de informação aos pais, como num trabalho ativo com os participantes deste processo.


Plano de ação



O projeto “Criança não trabalha criança brinca canta e encanta’’   acontecerá com atividades diversificadas e reflexivas, das quais contará com as seguintes ações:

● Palestras de conscientização aos alunos e pais
● Torneio de tênis mesa;
● Oficinas para as crianças
● Apresentação de vídeos sobre o tema;
●Gincana
● Danças;
● Culminância;

Recursos:

Materiais:

● Cartolinas, cola, lápis, tesoura, revistas;
● Aparelho de TV, aparelho de DVD;
● Data show;
● Papel ofício, caneta;
● Roupas e acessórios;
●Troféu ,
●Medalhas

Humanos:

● Psicólogos e Assistentes sociais do cras/creas;
● Grupo de musicas;
● Pais, alunos e comunidade escolar;
● facilitadores.
 Coordenadora do PETI;
●grupos de danças







PROGRAMAÇÃO

SEGUNDA

     Palestras para as famílias
   Apresentação  do grupo de dança , e  musica

TERÇA

● Torneio de tênis de mesa.

QUARTA

  filmes

QUINTA

  • Palestra para as crianças do programa  sobre  o trabalho infantil,  Apresentação de vídeos
  • Oficinas

SEXTA

Gincana






منبع:
http://netofilmagens.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
سه شنبه 24 خرداد 1390  02:49 ق.ظ

Yle uutiset kertoo seuraavaa: "Luottoluokitusyhtiö Standard & Poor's on laskenut Kreikan luottoluokituksen alimpaan CCC-luokkaan. Yhtiön mukaan on todennäköistä, että Kreikka joutuu tukitoimista huolimatta järjestelemään velkojaan niin, että joitakin luotottajien saatavia jää maksamatta." Kreikalla on siis maailman alin yksittäisen valtion luottoluokitus l. luottojensa puolesta Kreikka on maailman huonoin maa.

Jos asiat on vielä huonommin, niin joko se luokitus on sitten CCCP;-).

Katainen vakuutti meille suomalaisille, että me saamme omamme pois ja korkojen kera. Tämähän on hyvää bisnestä!

Viime aikoina maailman johtavista talousmiehistä yhä useampi on alkanut tulemaan toisenlaisiin ajatuksiin. Yhä useampi ennustaa euroalueen hajoamista ja Kreikan ajautumista velkasaneeraukseen, joko hallittuun tai hallitsemattomaan.

Kulisseissa väsätään jo uutta Kreikan tukipakettia, joidenkin arvioidaan mukaan se on noin 120 miljardin suuruinen. Katainen lähtee tänään Brysseliin keskustelemaan ko. asiasta. Toivottavasti saa demareiden kanssa sovitun paperin ehdot aikanaan läpi.

Suomen uusi hallitus saakin sitten ensitöikseen eteensä maksuosoituksen ja sen hyväksyvät niin demarit, vasurit kuin kd:kin, jotka kaikki äänestivät Kreikan enimmäistä tukipakettia vastaan eduskunnassa.

Mutta kai sitäkin vois perustella vaikka, vaikka ......ootas nyt mä mietin.......vastuunkantamisella, vai mikä se oli.




منبع:
http://turokalliomaa.blogspot.com


  • آخرین ویرایش:-
نظرات()   
   
  • تعداد کل صفحات :7  
  • 1  
  • 2  
  • 3  
  • 4  
  • 5  
  • 6  
  • 7